Mitä on kristosofia
Esipuhe
Kristosofian alkuperäinen synnyttäjä on Pekka Ervast (ks. esim. teos Christosophia). Tässä annetaan lyhyesti kuva Kristosofiasta, jotta lukija osaisi päättää, kiinnostaako se itseä vai ei.
Jo teosofisen seuran aikaan puhuttiin uudesta suuresta opettajasta, joka julistaa uuden uskonnon. Teosofisessa seurassa (Blavatskyn jälkeen) täksi opettajaksi julistettiin Krishnamurti. Kristosofit taas sanovat hänen olevan Pekka Ervast, koska hänen opetuksensa ovat syvyydeltään ja kattavuudeltaan ennennäkemättömät verrattuna kenen tahansa muun tuotantoon, etenkin Krshnamurtin. Kun Ervastin tuotantoon perehtyy perin pohjin, niin voi havaita sen olevan ristiriidaton ja selittävän lähes kaiken mahdollisen.
Kristosofian muita merkittäviä työntekijöitä ovat ainakin J.R. Hannula ja Väinö Lehtonen, joiden kirjallinen tuotanto on rikasta ja selventävää. Ervast sanoo Kristosofian olevan uskontojen korkeamman minän, joka paljastaa totuuden kaikkien uskontojen takaa. Se ei ole ristiriidassa Buddhan tai Jeesus Nasaretilaisen oppien kanssa vaan täydessä sopusoinnussa ja jatkoa niille. Blavatsky oli Kristosofialle tilaa valmistava työtekijä, johon Ervast jatkuvasti viittaa.
Kysymyksessä on siis suuri yritys, joka on aloitettu Suomessa. Siksi tänne Suomeen tulee syntymään jatkuvasti joitakin ihmisiä, joita asia kiinnostaa. Heitä ei ole aluksi paljon, kuten ei ole oikeita Jeesusta seuraavia kristittyjäkään. (Kristillisten kirkkojenkin tulisi nimensä mukaisesti palata takaisin Jeesuksen opetuksiin ja unohtaa myöhemmät kirkolliskokousten keksimät dogmit.) Kristosofia on siis myös valtava suomalainen ”salatiede” (henkinen ymmärrys), jota meille tarjotaan. Meidän ei siis tarvitse enää tyytyä kaikenlaisiin irrallisiin menetelmiin vaan voimme lähestyä elämän peruskysymyksiä aivan uudella tavalla.
Jos lähdemme siis siitä, että Kristosofia on uskonto ja uskontoon liittyy yleensä aina kolme seuraavaa osatekijää:
- Maailmanselitys, elämänymmärrys, perusopit tai metafysiikka
- Etiikka eli moraali
- Jumalanpalvelusmenot eli sakramentit
Perusopit
Ervast nojaa usein Blavatskyn käsityksiin metafyysisissä kysymyksissä ja Jeesukseen (Vuorisaarnaan) moraalissa. Tämä ei tarkoita, että hänellä itsellä ei olisi niistä kokemusperäistä tietoa. Tavallisilla tämän ihmiskunnan ihmisillä ei sellaista kokemusperäistä tietoa usein ole, sillä sellainen vaatii kehittyneemmän olennon aistit ja kyvyt. Jeesus ja Ervast ja myös Buddha ovatkin olleet ihmisvaiheessa jo paljon aiemmin kuin maapallon tavallinen ihmiskunta. Ervastin tuoman uuden tiedon huomaakin vasta ensitutustumisen jälkeen. Selvitellään seuraavaksi muutamia peruskäsitteitä ja oppeja.
Jumala
Perimmäisestä Jumaluudesta eli (maailmankaikkeudellisesta tai yleismaailmallisesta) Isästä, ei voida tietää mitään muuta kuin että häneen kätkeytyy elämän eli olemassaolon mahdollisuus ja salaisuus. (Absoluutti oletetaan vielä Isänkin takaiseksi, ja Absoluutista ei voida sanoa, onko hän olemassa, vai ei.) Tämä Isä on luonut (vuodattanut itsestään) ikuisen monadin kaikille eläville olennoille. Siten olemme veljiä (kehittyviä yksilöitä) korkeimpienkin jumalallisten olentojen (Jumalien) sekä pienimpien hiekanjyvien kanssa. Ihmiset ovat tosin alin luokka, jolla on itsetietoisuus, joka on syntynyt eläimen kehityksen huippuna.
Seuraavaksi ei puhuta enää Isästä vaan Jumalista. Jumalia onkin sitten monenlaisia. Raamatussa puhutaan kahdesta kovin erilaisesta: Vanhassa Testamentissa kerrotaan Jehovasta sekä (Uudessa Testamentissa) Jeesus puhuu Taivaallisesta Isästä, Kristuksesta, Logoksesta. Muistakaamme, että Jeesus oli Messias, joka toi uuden jumalkäsityksen juutalaisen heimojumalan sijaan. Kristus on tämän aurinkokunnan luoja ja korkein Jumala. Jeesukseen liitettynä Kristus on ”arvonimi”, joka kertoo hänen ainutlaatuisesta suhteestaan Logokseen Buddhin eli veljesrakkauden tasolla. Vastaavasti Ervastin suhde Kristukseen oli Aatman eli (Jumalan) tahdon tasolla ja Buddhan taas korkeamman järjen (Manas) tasolla.
Ihmiskuva
Ihminen on henkiolento, jonka päämääränä on kehittyä logos-olennoksi. Ihminen tulee Jumalaksi ja Jumala ihmiseksi eli Ihmisen tajunta yhtyy Jumalan tajuntaan ja Jumala saa näkyvän ilmennyksen. Jokaisessa ihmisessä on yhteys Jumalaan, vaikkei hän sitä vielä tiedostaisikaan. Nykyisin olemme jällensyntymisen alaisia, kunnes onnistumme rakentamaan kirkastusruumiin, joka koostuu eetteristä eli energiasta, aineen näkymättömästä puolesta. Tämä on ns. lopullinen voitto kuolemasta, joka oli yksi Buddhaa etsimään motivoinut ilmiö elämässä.
Karma
Karman eli syyn ja seurauksen laki toimii kaikkialla aineellisessa luonnossa, mutta myös eettisesti. Sitä meidän on vaikea havaita jälleensyntymisen ja päämäärämme ymmärtämättömyyden vuoksi. Elämä on kuitenkin oikeudenmukaista ja ilman karmaa emme oppisi ymmärtämään mitään. Karma on usein ymmärretty vain negatiivisesti: Kärsimys seuraa vääriä tekoja. Mutta anteeksiannolla ja kehitystä edistävillä teoilla voimme saada hyviä seurauksia ja muuttaa vanhojen tekojen seurauksia.
Etiikka eli moraali
Uskonnon ja kehityksen (hyvän) määrittämiseksi esitetään sitten moraali. Moraalilla on nykyään hieman huono kaiku, koska se yhdistetään vääränlaiseen moraalin noudattamiseen, moralismiin. Moralisti, ottaa tietyt moraalisäännöt ainoina oikeina ohjeina ja suhtautuu tuomiten kaikkiin muihin ohjeisiin. Tämä on väärä suhtautumistapa. Teosofiahan juuri opettaa, että kaikki uskonnot ovat samasta lähteestä, mutta nekin kyllä ovat kehityksen alaisia ja toiset täydellisempiä kuin toiset. Moraali määrittelee ikään kuin uskonnon hengen, joka on ensin ymmärrettävä ja sitten toteutettava. Kaikki muut säännöt eivät ole vääriä vaan enemmän ja vähemmän oman uskonnon etiikan mukaisia. Kristosofin ja teosofin onkin suvaittava kaikkia ja tutkittava monia uskontoja.
Kristosofian moraali
Kristosofian moraalina on Pekka Ervastin muotoilemat käskyt Jeesuksen Vuorisaarnasta. Sana ”käsky” on Ervastin valitsema ja käyttämä. Elämän moraaliset lait ovat ehdottomia eivätkä vain neuvoja. Vaikka elämä ei pakota ihmistä lakejaan noudattamaan, niin ihminen saa vapautensa nojalla kärsiä tekojensa seuraukset tässä fyysisessä maailmassa.
Vuorisaarnan käskyjä on opittava ymmärtämään, sillä eihän sellaista voi seurata, mitä ei ymmärrä. Maailmanselitys auttaa ymmärtämään myös näitä käskyjä. Jokainen tietysti seuraa hieman omalla tavallaan oman ymmärryksensä mukaisesti. Näiden käskyjen sanotaan tulevan itse elämältä, alati syvenevän, ja niitä on viisi:
- Älä suutu
- Älä ajatuksissasikaan ole epäpuhdas
- Älä vanno
- Älä ole pahaa vastaan
- Älä sodi vaan rakasta kaikkia ihmisiä
Ensimmäisen käskyn noudattaminen estää kiihtymyksen vallassa tehdyistä virheistä. Jos ihminen nojaa totuuteen, niin hän on tiukassakin tilanteessa rauhallinen, päinvastoin kuin valheessa elävä ihminen joutuu tehostamaan kantaansa kiihtymällä, suuttumalla ja väkivallalla. Näin ollen on hyvä hillitä tekojaan, tarkistaa ajatusmallejaan ja puhdistaa tunteitaan. Uusi kuohuttaa aina maailmaa ja siksi Jeesus sanoi nimenomaan opetuslapsilleen, ettei heidän osakseen tule rauha maan päällä. Jeesus itsekin ristiinnaulittiin. Seuraajan on opittava suhtautumaan rauhallisesti uusiin asioihin ja tilanteisiin. Ns. innostus johtaa kyllä positiivisesti aina toimintaan, mutta valitettavan usein myös harkitsemattomiin tekoihin, joten maltti on aina paikallaan.
Toinen käsky kertoo oikean toiminnan salaisuuden piilevän oikeissa ajatuksissa ja tunteissa. Sisäinen maailmamme paljastaa meille syvimmän olemuspuolemme. Ajatukset purkautuvat aina silloin tällöin tekoina, joko omina tai heikompien yksilöiden, jotka joutuvat näiden ajatusten piiriin. Ajatukset eivät ole vain subjektiivisia vaan ns. telepatia on mahdollista. Kuka tietää, että mistä ajatukset päähän tupsahtelevatkaan. Kun ne tajuntaamme ilmaantuvat, niiden perimmäistä henkeä on syytä etsiä. Joku sanoikin, että ihminen on sitä, mitä ajattelee.
Kolmanteen käskyyn liitetään usein positiivinen puoli: ”vaan ole aina tosi”. Se on siis totuuden käsky. Ei siis tarvitse vakuutella puhuvansa totta, koska totuudessa on pysyttävä aina. Toisaalta ei voida vannoa minkään kautta, koska ei omisteta oikeasti mitään ja eikä tiedetä kuinka asiat etenevät ja muuttuvat. Puhe on ihmisen synnyttämä ja myös teko fyysisessä maailmassa. Ihmiset tuomitaan juuri tekojensa perusteella karman lakien mukaisesti. Puhe on yleensä se teko, jolla luodaan myös paljon pahaa. Puhutaan asioista, joista on saatu väärä kuva huonon motiivin seurauksena. Henkiset ihmiset joutuvatkin usein kärsimään parjauksista ja muista seurauksista.
Neljättä käskyä sanotaan kulmakiveksi, koska se on erittäin oleellinen. Muistelkaamme Jeesuksen opetusta: ”Jos joku lyö sinua poskelle, niin käännä hänelle toinenkin poski”. No, käytännössä voi kyllä karkuunkin pinkaista jo ensimmäisen läimäyksen jälkeen, mutta lause on kärjistetty esimerkki pahan vastustamattomuudesta. Yleisestihän ko. lausetta pidetään heikkouden ja alistumisen ilmaisuna, mutta sitä sen ei ole tarkoitus olla. Aikaisemminhan oli hyväksyttyä antaa samalla mitalla eli lyödä takaisin, jos toinen löi ensin. Oli siis oikeastaan hyväksyttyä kostaa tai suojata itseään tarvittaessa väkivallalla. Jeesus taas opettaa, että väärää toiminta esim. väkivalta on aina epäviisasta, sillä se vain lisääntyisi.
On muistettava, että olemme jälleensyntyviä henkiolentoja, joten tärkeämpää on tekojemme henki kuin fyysinen ruumiimme, jollaisen saamme sitten tarvittaessa uudelleen. Ihmisen on oltava vahva siten, että pitää kiinni hyvästä kaikissa tilanteissa, eikä alistu pahaan silloinkaan, vaikka toinen niin tekisi. Huom. Perhe ja isänmaa on tässä mielessä vain itsen jatke. Hyvä edistyy vain hyvää tekemällä ja huonot keinot hyvän asian puolesta eivät johda hyvään.
Viidennessä käskyssä on mainittu sotimattomuus, vaikka kyllähän rakastaminen, totta vie, edellyttää sotimattomuutta. Tämä siksi, että sota on selitetty usein välttämättömäksi jopa teosofienkin joukossa. On huomattava, että kaikkia ihmisiä on rakastettava, eikä vain läheisiä. Aviokumppaninkaan rakastaminen ei tosin näytä helpolta nykypäivältä, mutta se kertookin siitä, että ihmisen todellinen rakkaus on juuri sen suuruista kuin se ilmenee kaikkia ihmisiä kohtaan. Muistakaamme, että olemme veljiä keskenämme ja yhtä Jumalassa.
Jumalanpalvelus
Oikeastaan koko ihmisen elämä on jumalanpalvelusta. Hän palvelee teoillaan sitä henkeä, jota arvostaa ja on. Näin ollen Kristosofian (tai muun uskonnon) tulisi olla tärkein asia elämässä, sillä jokin on aina se tärkein. Sanoihan Jeesuskin, ettei voi palvella kahta herraa. Jos palvelet itseäsi, itsekkyyttä, niin ei voi seurata Vuorisaarnan käskyjä koko sydämellään ja rehellisesti. Tämä ei tarkoita, ettei ns. arkielämää olisi ollenkaan vaan sitä, että silloinkin yrittää elää oikein eikä muiden halujen mukaan.
Halu, kertoa muille Kristosofiasta, kyllä herää omien kokemusten ja löytöjen myötä. Pelko ei saa estää totuuden kertomista, mutta aina ei kaiken julistaminen ole myöskään viisasta. Kristosofi kyllä löytää oman tasapainonsa ja tunnistaa erilaiset tilanteet. Mietiskely ja rukous ovat välttämättömiä menetelmiä.
Nykyisiä yhteisömme yhteisiä toimintamuotoja ovat mm. esitelmät, viikoittaiset (opiskelu-) kokoukset, kesäkurssit, Kristosofi-lehti jne. Kristosofia on ihmisiä varten, eivätkä ihmiset Kristosofiaa varten.
Luettavaa
Saadakseen hyvän kuvan aiheesta, voi aloittaa vaikka seuraavista teoksista: